Maranelloteam sai alkunsa pellolle jäädytetylle radalle järjestetystä ns. ystävyyskilpailusta, johon oli kerääntynyt n. 15-20 henkeä ottamaan mittaa toisistaan 1990-luvun puolessa välissä. Kaikilla oli hauskaa ja sovittiin että seuraavana talvena järjestetään uudellen sama homma. Seuraavana talvena ilmestyi paikalle yllättäen yli 60 autoa täysin vastoin odotuksia, siitä 10v eteenpäin samalla pellolla ajettiin Porvoon peltoajoja. Myöhemmin muut lajista kiinnostuneet alkoivat järjestämään omille pelloille osakilpailuja jolloin taisteltiin jo talvicupista. Päivi Ewalds voitti vuoden 2005 talvicupin naisten sarjan.

Vuonna 2001 Edi liittyi rokkirallin remmiin missä 12 v ajettuaan siirtyi superiin. Muita seurasi mukana ja teami kasvoi kasvamistaan. 2008 löi kaksi suurempaa teamia hynttyyt yhteen, Team pesumiehet ja Maranelloteam, fuusioon toi pesumiehet mukaan värin sinivalkean, nimi maranelloteam päätettiin pitää sen pitkän historian vuoksi. Seuraavana vuonna maranelloteam valittiin vuoden 2008 parhaaksi rokkiralliteamiksi. Vuonna 2010 ajoi Jari Nurmi etuvetoluokan mestaruuden sillä seurauksella että Pasi Nurmi voitti mestaruuden seuraavana vuonna. 2010 Senni Purhonen sijoittui kauden kolmanneksi juniorluokassa. Siirryttyä lady-luokkaan napsahti sieltä mestaruus vuonna 2011. Vuosi 2014 Edi ajoi superissa Sm kolmanneksi.

Kärkölän porukan liittyminen teamiin mukaan sai innostuksen romurallin suuntaan, jonka haasteeksi otti Saku Purhonen voittaen SM mestaruuden 2012.